Suunnittelin B-pentuetta pitkään, koska minulla kasvattajana on iso vastuu millaisen pentueen päästän alulle. Vastuu pennuista kestää koko niiden elämän ajan ja varsinkin tunnetasolla elän vahvasti mukana niiden jokaisessa elämänvaiheessa niiden pentulasta lähdön jälkeen. Tosin näin tuntevat varmasti kaikki muutkin kasvattajat, mutta yhden pentueen vasta kasvattaneelle tämä on varmasti vielä vaikeampaa. Pelkkä ajatus, että kasvattamistani pennuista joku sairastuisi vakavasti tai olisi luonteeltaan vaikea tuntuu kamalalta varsinkin jos taustalla on joku oma väärä valintani. Olen ehkä liian ankara itselleni, koska aina myös sattumalla on merkitystä.
Erityisesti sopivan uroksen löytäminen tuntui hankalalta. Tinnillä on kaularangassa blokkinikama ja tästä syystä pidin ehdottomana, että uroksella tai sen suvussa ei olisi sanomisia selkäterveydessä. Kennelliiton jalostussäännöt tätä eivät olisi vaatineet, mutta itse pidin asiaa tärkeänä. Meillä on kuitenkin valitettavan vähän 0-tuloksilla selkäkuvattuja uroksia. Olin erittäin iloinen kun lopulta löytyi Besties-kennelin Mari Kääriäisen hieno kasvatti "Veikko" Besties Chunky Monkey. Tykkään älyttömästi koko sisarusparvesta ja myös niiden vanhemmista. Niillä on vahvaa näyttöä näyttelyistä, mukavia tuloksia myös maastopuolelta ja ennen kaikkea hyviä terveystuloksia. Lisäksi tyypiltään uros sopi mielestäni hyvin Tinnille. Lisäksi Veikon ja muiden sisarusten mutkattomaksi kerrottu luonne tasapainoittaisi hyvin Tinnin herkkää, mutta tempperamenttista luonnetta. Tinniä on terveystutkittu laajasti, sen tulokset harrasteista ovat vahvoja ja lisäksi oli monta muuta syytä niin katsoin sillä olevan VA1-tuloksesta huolimatta jalostuksellisesti annettavaa rodulle.
Julkistin pentueilmoituksen ja toivoin, että olin osannut tehdä kaiken taustatyön riittävän tarkasti. En halunnut mitään yllätyksiä. Olin iloinen kun sähköpostiini alkoi saapua pitkiä, toiveitteni mukaisia kotiselvityksiä pennuista kiinnostuneilta. Kaikki vaikutti tosi hyvältä, mutta sitten maailma meni sekaisin kun covid-19 alkoi levitä pandemiaksi ja Suomessa koko uusimaa eristettiin. Tämä aiheutti mm. epävarmuutta miten Tinnin astutus Tampereella onnistuisi. Koirien kanssa voi aina sattua ja tapahtua, mutta minä tai kukaan mukaan ei olisi kyllä varmasti osannut ennustaa mitä kaikkea olikaan vielä tulossa.
Lopulta uudenmaan sulku purettiin, mutta Tinni oli alkanut voida huonosti. Sen vatsa oli ollut löysällä, mutta sitten se jo ripuloi tosi rajusti ja oksensi verta, joten varasin ajan eläinlääkärille. Koirasta ei tuolloin löytynyt kliinisesti mitään vikaa, joten meitä oltiin kotiuttamassa ilman lisätutkimuksia. Pyysin kuitenkin edes perusverenkuvan, koska Tinni ei ole mikään herkkävatsainen eikä se ole ikinä oksennellut niin olin ihmeissäni. Veriarvoissa oli jo tuolloin häikkää, mutta meidät kotiutettiin suolistotulehdus diagnoosilla tylosin purkin kanssa. Oli perjantaipäivä ja viikonlopun aikana Tinnin vointi huononi, joten pian oltiin taas eläinlääkärissä. Tässä vaiheessa olin jo hyvin huolestunut, koska oireilu oli ollut tosi äkillistä. Lisäksi Tinnillä on korkea kipukynnys. Sen polvessa on ollut nuljuluun murtuma, varvas musta ja turvonnut, korvanlehti revennyt puolesta välistä kahtia ja vuosien varrella sitä on purrut myös kyy, mutta aina se on ollut reipas. Nyt se ei ollut vaan silminnähden todella kipeä. Halusin eläinlääkärin tekevän kaikki mahdolliset tutkimukset ja selvisi, että perusverenkuvassa arvot olivat edelleen sekaisin. Minä itkin, ettei tällaista voi tapahtua. Mun arvokkain kaikista, mun paras koira, joka oli ihan just tarkoitus astuttaa. Mulla oli ihania perheitä tiedossa, jotka olivat pitkään toivoneet itselleen whippetin pentua. Mä olin suunnitellut pentuetta hartaasti, oikeastaan A-pentueesta lähtien. Olin välillä luopunut ajatuksesta, mutta aina palannut asian äärelle. Nyt ajankohta oli oikea ja kaikki oli valmista, mutta nytkö kaikki menisi mönkään. Meillä on kahdeksan koiraa ja niistä juuri Tinni sairastuu. Ensin tuli korona, joka melkein pilasi kaiken, mutta sitten koirakin sairastuu. Ei vaan voinut olla totta!
Lopulta uudenmaan sulku purettiin, mutta Tinni oli alkanut voida huonosti. Sen vatsa oli ollut löysällä, mutta sitten se jo ripuloi tosi rajusti ja oksensi verta, joten varasin ajan eläinlääkärille. Koirasta ei tuolloin löytynyt kliinisesti mitään vikaa, joten meitä oltiin kotiuttamassa ilman lisätutkimuksia. Pyysin kuitenkin edes perusverenkuvan, koska Tinni ei ole mikään herkkävatsainen eikä se ole ikinä oksennellut niin olin ihmeissäni. Veriarvoissa oli jo tuolloin häikkää, mutta meidät kotiutettiin suolistotulehdus diagnoosilla tylosin purkin kanssa. Oli perjantaipäivä ja viikonlopun aikana Tinnin vointi huononi, joten pian oltiin taas eläinlääkärissä. Tässä vaiheessa olin jo hyvin huolestunut, koska oireilu oli ollut tosi äkillistä. Lisäksi Tinnillä on korkea kipukynnys. Sen polvessa on ollut nuljuluun murtuma, varvas musta ja turvonnut, korvanlehti revennyt puolesta välistä kahtia ja vuosien varrella sitä on purrut myös kyy, mutta aina se on ollut reipas. Nyt se ei ollut vaan silminnähden todella kipeä. Halusin eläinlääkärin tekevän kaikki mahdolliset tutkimukset ja selvisi, että perusverenkuvassa arvot olivat edelleen sekaisin. Minä itkin, ettei tällaista voi tapahtua. Mun arvokkain kaikista, mun paras koira, joka oli ihan just tarkoitus astuttaa. Mulla oli ihania perheitä tiedossa, jotka olivat pitkään toivoneet itselleen whippetin pentua. Mä olin suunnitellut pentuetta hartaasti, oikeastaan A-pentueesta lähtien. Olin välillä luopunut ajatuksesta, mutta aina palannut asian äärelle. Nyt ajankohta oli oikea ja kaikki oli valmista, mutta nytkö kaikki menisi mönkään. Meillä on kahdeksan koiraa ja niistä juuri Tinni sairastuu. Ensin tuli korona, joka melkein pilasi kaiken, mutta sitten koirakin sairastuu. Ei vaan voinut olla totta!
Palataan takaisin eläinlääkäriin. Tinni sai ensiapuna opioidia kipuun ja b-vitamiinia, kotiin tablettina cereniaa ja litalginia sekä tylosin jatkui ripulin hoitona. Lisäksi ostettiin suosituksen mukainen erikoisruoka. Viikon päästä ell soitti uusien laajempien verikokeiden tulokset: haimatulehdus. Tässä vaiheessa Tinnin yleisvointi oli parantunut merkittävästi ja ehdin jopa nanosekunnin miettiä vielä astutuksen mahdollisuuttakin. Tinni touhusi muiden mukana pihalla aivan normaalin oloisesti ja ripuli oli helpottanut. Melkein huokasin helpotuksesta, mutta sitten ripuli palasi ja nyt koira myös pöhöttyi. Ell konsultointi ja Tylosin jatkettiin, mutta mua mietitytti tehdäänkö koiran hyväksi nyt varmasti kaikki tarvittava. Mietin onko taustalla kuitenkin vielä jotain muuta varsinkin kun koira vaan pöhöttyi entisestään. Tuossa vaiheessa ensimmäisestä ell-käynnistä oli jo monta viikkoa, joten varasin ajan sisätautilääkärille vatsaontelon ultraan parin pvän päähän ja pyysin aikaisemmasta eläinlääkäristä vielä kopiot kaikista verikokeiden tuloksista. Haimatulehduksen yhteydessä haima on hyvä ultrata ja Tinniä ei oltu missään vaiheessa ultrattu. Sain verikokeiden tulokset nopeasti sähköpostiini ja ihmettelin kun niiden mukaan myös veren albumiini oli tosi alhainen. Päällimmäisenä muistin vain, että oltiin puhuttu kohonneista haima-arvoista. Kotilääkäröin googlen avulla ja tulokseksi tuli kaikkea kamalaa. Mietin oliko Tinnin maksa-ja munuaisarvot otettu, oliko sitä, tätä ja tuota tutkittu tuon alhaisen albumiinin vuoksi ja en ollut oikein enää mistään varma. Soitin eläinlääkäriin, josta olin varannut uuden erikoislääkäriajan ja kysyin mielipidettä turpoamiseen, johon olin googlen avulla päätellyt olevan syynä tuo alhainen albumiini. Vastaukseksi sain, ettei turpoaminen ole normaali haimatulehduksen oire. Lähdin heti selvittämään päästäisiinkö vielä samana päivänä jollekin erikoislääkärillä lisätutkimuksiin ja onneksi Espoon Eläinsairaalasta löytyi vapaa aika samalle illalle.
Vastaanoton aluksi erikoiseläinlääkäri tutki aikaisempien eläinlääkärikäyntien sairauskertomuksia ja verikokeiden tuloksia, kunnes toteaa ääneen: "tämä koira on todella sairas!" Minä ajattelin, että öö okei joo niin että mitä ahaa, johon ell: "albumiini on todella alhaalla". Tuon jälkeen kaikki tapahtumat onkin täyttä hitchcockkia, trilleriä tai jotain mitä mä seurasin ihan sivuosassa silmät pyöreänä, että mitä ihmettä ja hommaa pyöritti isolla touhulla ja tehokkuudella tuo varsin dramaattinen erikoiselli. Veriarvojen alhainen albumiini ja proteiinit viittasivat siihen, ettei Tinnin elimistö pystynyt jotenkin käsittelemään proteiinejä. Aijaa, no shit sherlock kun koira oli on-off läpipaskonut jo monta viikkoa. Erikoislääkäri toisteli kokoajan termiä 'protein loosing enteropatia' (=PLE), joka tarkoittaa nimenomaan tuota että protskut menetetään suolen läpi kun terveellä koiralla ne imeytyvät suolesta verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi. Hän piti kohonneita haima-arvoja toisarvoisina, koska pitkään alhaalla ollut albumiini ym. viittasivat johonkin muuhun. Itseasiassa hän kyseenalaisti onko haimatulokset edes oikein, koska labroista tulee joskus myös vääriä vastauksia. Tinni ultrattiin, otettiin pissan protskut ja kontrolliveret, joiden mukaan albumiini oli edelleen sama kuin lähes 4 viikkoa aikaisemmin. Maksa- ja munuaisarvot sekä fosfori ja kalcium normaalit. Kaikkea mahdollista tutkittiin ja yritettiin sitä kautta sulkea pois mahdollisia syitä oireille. Seuraavalle aamulle klo 8 sovittiin vatsalaukun ja ohutsuolen tähystys sekä koepalojen otto sairauden selvittämiseksi. Tuo erikoislääkäri oli todella suorapuheinen ja pelotteli minut lähes hengiltä mitä kaikkea voi olla PLE:n taustalla. Ehdottomasti elämäni karmein ell-käynti. Minulla oli just äsken ollut vielä terve koira, mutta nyt lähdin kotimatkalle mahdollisesti kroonisesti hyvin sairaan koiran kanssa. Voitte ehkä kuvitella mun fiilikset. Olin tyrmistynyt, shokissa, lamaantunut ja hetken jopa täysin puhekyvytön. Tinnille ei tulisi todellakaan toista pentuetta. Ei ollut kyse harmittomasta vatsataudista, eikä haimatulehduksesta vaan jostain ihan muusta. Seuraavana yönä en nukkunut juuri mitään ja olisin ollut jo aamuviideltä valmis lähtemään takaisin eläinsairaalaan kun olin tullut sieltä kotiin vasta iltayhdeksän jälkeen.
Seuraavana päivänä tähystys tehtiin, koepalat otettiin ja Tinnillä aloitettiin lääkityksenä kortisoni. Meni vuorokausi kun uloste kiinteytyi ja kaksi kun vatsaan kertynyt neste oli tiessään. Painoa lähti parissa päivässä 2,5 kg. Pöhöttynyt pallo oli hetkessä luiseva luikku, mutta olimme iloisia. Tinnin keho vastasi hoitoon. Nyt 1,5 viikkoa myöhemmin saimme jälkitarkastuksessa myös hyviä uutisia. Albumiini ja proteiinit olivat nousseet normaaleiksi. Tinni on laihtunut, mutta uskomme sen toipuvan ennalleen. Toiveena on päästä kortisonista myös kokonaan eroon. Lopullinen diagnoosi on lymfoplasmasytäärinen enteriitti, jolla tarkoitetaan kroonista ruoansulatuskanavan tulehdustilaa. Kyse on autoimmuunisairaudesta, jossa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää elimistön omia soluja vastaan aiheuttaen epätarkoituksenmukaisen tulehdusreaktion.
Mistä tämä sairaus Tinnille tuli? Olen miettinyt kysymystä paljon ja juteltiin asiasta pitkään ellinkin kanssa. Haluaisin ymmärtää onko tässä joku looginen tapahtumaketju taustalla, mutta täysin syitä näiden tautien puhkeamiseen ei ilmeisesti kukaan tiedä. Vaikuttiko tuleva kiima, geenit vai oliko joku ympäristötekijä, että tauti puhkesi juuri nyt. En osaa vastata, kysyn vain miksi? Eikö universumi halua mun kasvattavan, koska asettaa tällaisia vastoinkäymisiä minun tielleni. Olen miettinyt pystynkö puhumaan tästä julkisesti, koska asia on tuntunut aivan järkyttävän kipeältä. Nyt onneksi fiilis jo pikkuhiljaa helpottaa. Lisäksi mua on hävettänyt kun ehdin juuri julkaista pentueilmoituksen, mutta sitten suunnitellun pentueen emä sairastuu. Mä en ole ollut varma haluanko kadota maan alle vai kuljenko pää pystyssä kun en mä oikeasti osannut tällaista kyllä mistään aavistaa. Lisäksi omaa huolta ja surua enemmän mua harmitti ihan kauheasti ilmoittaa pennuista kiinnostuneille, että ei meille nyt pentuja tulekaan. Kaikki ovat onneksi ottaneet tiedon hyvin vastaan ja siitä olen kiitollinen. Olen myös kiitollinen kun sain pitää Tinnin. Tällä hetkellä Tinni voi hyvin ja se on tärkeintä.
Linkkejä:
Koiran krooninen ripuli -kirjallisuuskatsaus
Protein loosing enteropatia
Vastaanoton aluksi erikoiseläinlääkäri tutki aikaisempien eläinlääkärikäyntien sairauskertomuksia ja verikokeiden tuloksia, kunnes toteaa ääneen: "tämä koira on todella sairas!" Minä ajattelin, että öö okei joo niin että mitä ahaa, johon ell: "albumiini on todella alhaalla". Tuon jälkeen kaikki tapahtumat onkin täyttä hitchcockkia, trilleriä tai jotain mitä mä seurasin ihan sivuosassa silmät pyöreänä, että mitä ihmettä ja hommaa pyöritti isolla touhulla ja tehokkuudella tuo varsin dramaattinen erikoiselli. Veriarvojen alhainen albumiini ja proteiinit viittasivat siihen, ettei Tinnin elimistö pystynyt jotenkin käsittelemään proteiinejä. Aijaa, no shit sherlock kun koira oli on-off läpipaskonut jo monta viikkoa. Erikoislääkäri toisteli kokoajan termiä 'protein loosing enteropatia' (=PLE), joka tarkoittaa nimenomaan tuota että protskut menetetään suolen läpi kun terveellä koiralla ne imeytyvät suolesta verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi. Hän piti kohonneita haima-arvoja toisarvoisina, koska pitkään alhaalla ollut albumiini ym. viittasivat johonkin muuhun. Itseasiassa hän kyseenalaisti onko haimatulokset edes oikein, koska labroista tulee joskus myös vääriä vastauksia. Tinni ultrattiin, otettiin pissan protskut ja kontrolliveret, joiden mukaan albumiini oli edelleen sama kuin lähes 4 viikkoa aikaisemmin. Maksa- ja munuaisarvot sekä fosfori ja kalcium normaalit. Kaikkea mahdollista tutkittiin ja yritettiin sitä kautta sulkea pois mahdollisia syitä oireille. Seuraavalle aamulle klo 8 sovittiin vatsalaukun ja ohutsuolen tähystys sekä koepalojen otto sairauden selvittämiseksi. Tuo erikoislääkäri oli todella suorapuheinen ja pelotteli minut lähes hengiltä mitä kaikkea voi olla PLE:n taustalla. Ehdottomasti elämäni karmein ell-käynti. Minulla oli just äsken ollut vielä terve koira, mutta nyt lähdin kotimatkalle mahdollisesti kroonisesti hyvin sairaan koiran kanssa. Voitte ehkä kuvitella mun fiilikset. Olin tyrmistynyt, shokissa, lamaantunut ja hetken jopa täysin puhekyvytön. Tinnille ei tulisi todellakaan toista pentuetta. Ei ollut kyse harmittomasta vatsataudista, eikä haimatulehduksesta vaan jostain ihan muusta. Seuraavana yönä en nukkunut juuri mitään ja olisin ollut jo aamuviideltä valmis lähtemään takaisin eläinsairaalaan kun olin tullut sieltä kotiin vasta iltayhdeksän jälkeen.
Seuraavana päivänä tähystys tehtiin, koepalat otettiin ja Tinnillä aloitettiin lääkityksenä kortisoni. Meni vuorokausi kun uloste kiinteytyi ja kaksi kun vatsaan kertynyt neste oli tiessään. Painoa lähti parissa päivässä 2,5 kg. Pöhöttynyt pallo oli hetkessä luiseva luikku, mutta olimme iloisia. Tinnin keho vastasi hoitoon. Nyt 1,5 viikkoa myöhemmin saimme jälkitarkastuksessa myös hyviä uutisia. Albumiini ja proteiinit olivat nousseet normaaleiksi. Tinni on laihtunut, mutta uskomme sen toipuvan ennalleen. Toiveena on päästä kortisonista myös kokonaan eroon. Lopullinen diagnoosi on lymfoplasmasytäärinen enteriitti, jolla tarkoitetaan kroonista ruoansulatuskanavan tulehdustilaa. Kyse on autoimmuunisairaudesta, jossa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää elimistön omia soluja vastaan aiheuttaen epätarkoituksenmukaisen tulehdusreaktion.
Mistä tämä sairaus Tinnille tuli? Olen miettinyt kysymystä paljon ja juteltiin asiasta pitkään ellinkin kanssa. Haluaisin ymmärtää onko tässä joku looginen tapahtumaketju taustalla, mutta täysin syitä näiden tautien puhkeamiseen ei ilmeisesti kukaan tiedä. Vaikuttiko tuleva kiima, geenit vai oliko joku ympäristötekijä, että tauti puhkesi juuri nyt. En osaa vastata, kysyn vain miksi? Eikö universumi halua mun kasvattavan, koska asettaa tällaisia vastoinkäymisiä minun tielleni. Olen miettinyt pystynkö puhumaan tästä julkisesti, koska asia on tuntunut aivan järkyttävän kipeältä. Nyt onneksi fiilis jo pikkuhiljaa helpottaa. Lisäksi mua on hävettänyt kun ehdin juuri julkaista pentueilmoituksen, mutta sitten suunnitellun pentueen emä sairastuu. Mä en ole ollut varma haluanko kadota maan alle vai kuljenko pää pystyssä kun en mä oikeasti osannut tällaista kyllä mistään aavistaa. Lisäksi omaa huolta ja surua enemmän mua harmitti ihan kauheasti ilmoittaa pennuista kiinnostuneille, että ei meille nyt pentuja tulekaan. Kaikki ovat onneksi ottaneet tiedon hyvin vastaan ja siitä olen kiitollinen. Olen myös kiitollinen kun sain pitää Tinnin. Tällä hetkellä Tinni voi hyvin ja se on tärkeintä.
Linkkejä:
Koiran krooninen ripuli -kirjallisuuskatsaus
Protein loosing enteropatia
 |
| Tinni - my all & everything |
