lauantai 9. toukokuuta 2020

Shokki ja tyrmistys

Hymyilin tuntien järjetöntä onnea ja ylpeyttä kun katselin koiran ja lapsemme touhuja. Tinni makasi rentona pedissään ja lapsi tutki pehmeitä nappeja, jotka hän oli löytänyt Tinnin vatsasta. Nappeja oli kymmenen ja lapsi yritti koskettaa niistä jokaista, mutta se näytti olevan kovin hankalaa kun hän joutui kokoajan väistelemään märkää, kasvojaan tavoittelevaa kieltä. Lapsi yritti työntää pienellä kädellään koiran kuonoa pois, mutta Tinnistä oli liian vastustamatonta kun lapsi oli niin liki. Joku napeista oli käynnistänyt pusutoiminnon. Tinnin oli aivan pakko saada nuolla lapsen naaman jokainen poimu ja se oli toimessaan hyvin periksiantamaton, mutta sellainen Tinni on. Aina maailman kiltein ja ystävällisin lapsille. Tuossa katsellessani koiraa ja lasta minulle tuli jännittynyt ja onnellinen olo vähän aikaisemmin tekemästäni ratkaisusta astuttaa Tinni uudelleen. Meille saataisiin ehkä lisää tuollaisia pikku-Tinnejä.

Suunnittelin B-pentuetta pitkään, koska minulla kasvattajana on iso vastuu millaisen pentueen päästän alulle. Vastuu pennuista kestää koko niiden elämän ajan ja varsinkin tunnetasolla elän vahvasti mukana niiden jokaisessa elämänvaiheessa niiden pentulasta lähdön jälkeen. Tosin näin tuntevat varmasti kaikki muutkin kasvattajat, mutta yhden pentueen vasta kasvattaneelle tämä on varmasti vielä vaikeampaa. Pelkkä ajatus, että kasvattamistani pennuista joku sairastuisi vakavasti tai olisi luonteeltaan vaikea tuntuu kamalalta varsinkin jos taustalla on joku oma väärä valintani. Olen ehkä liian ankara itselleni, koska aina myös sattumalla on merkitystä.

Erityisesti sopivan uroksen löytäminen tuntui hankalalta. Tinnillä on kaularangassa blokkinikama ja tästä syystä pidin ehdottomana, että uroksella tai sen suvussa ei olisi sanomisia selkäterveydessä. Kennelliiton jalostussäännöt tätä eivät olisi vaatineet, mutta itse pidin asiaa tärkeänä. Meillä on kuitenkin valitettavan vähän 0-tuloksilla selkäkuvattuja uroksia. Olin erittäin iloinen kun lopulta löytyi Besties-kennelin Mari Kääriäisen hieno kasvatti "Veikko" Besties Chunky Monkey. Tykkään älyttömästi koko sisarusparvesta ja myös niiden vanhemmista. Niillä on vahvaa näyttöä näyttelyistä, mukavia tuloksia myös maastopuolelta ja ennen kaikkea hyviä terveystuloksia. Lisäksi tyypiltään uros sopi mielestäni hyvin Tinnille. Lisäksi Veikon ja muiden sisarusten mutkattomaksi kerrottu luonne tasapainoittaisi hyvin Tinnin herkkää, mutta tempperamenttista luonnetta. Tinniä on terveystutkittu laajasti, sen tulokset harrasteista ovat vahvoja ja lisäksi oli monta muuta syytä niin katsoin sillä olevan VA1-tuloksesta huolimatta jalostuksellisesti annettavaa rodulle. 

Julkistin pentueilmoituksen ja toivoin, että olin osannut tehdä kaiken taustatyön riittävän tarkasti. En halunnut mitään yllätyksiä. Olin iloinen kun sähköpostiini alkoi saapua pitkiä, toiveitteni mukaisia kotiselvityksiä pennuista kiinnostuneilta. Kaikki vaikutti tosi hyvältä, mutta sitten maailma meni sekaisin kun covid-19 alkoi levitä pandemiaksi ja Suomessa koko uusimaa eristettiin. Tämä aiheutti mm. epävarmuutta miten Tinnin astutus Tampereella onnistuisi. Koirien kanssa voi aina sattua ja tapahtua, mutta minä tai kukaan mukaan ei olisi kyllä varmasti osannut ennustaa mitä kaikkea olikaan vielä tulossa.

Lopulta uudenmaan sulku purettiin, mutta Tinni oli alkanut voida huonosti. Sen vatsa oli ollut löysällä, mutta sitten se jo ripuloi tosi rajusti ja oksensi verta, joten varasin ajan eläinlääkärille. Koirasta ei tuolloin löytynyt kliinisesti mitään vikaa, joten meitä oltiin kotiuttamassa ilman lisätutkimuksia. Pyysin kuitenkin edes perusverenkuvan, koska Tinni ei ole mikään herkkävatsainen eikä se ole ikinä oksennellut niin olin ihmeissäni. Veriarvoissa oli jo tuolloin häikkää, mutta meidät kotiutettiin suolistotulehdus diagnoosilla tylosin purkin kanssa. Oli perjantaipäivä ja viikonlopun aikana Tinnin vointi huononi, joten pian oltiin taas eläinlääkärissä. Tässä vaiheessa olin jo hyvin huolestunut, koska oireilu oli ollut tosi äkillistä. Lisäksi Tinnillä on korkea kipukynnys. Sen polvessa on ollut nuljuluun murtuma, varvas musta ja turvonnut, korvanlehti revennyt puolesta välistä kahtia ja vuosien varrella sitä on purrut myös kyy, mutta aina se on ollut reipas. Nyt se ei ollut vaan silminnähden todella kipeä. Halusin eläinlääkärin tekevän kaikki mahdolliset tutkimukset ja selvisi, että perusverenkuvassa arvot olivat edelleen sekaisin. Minä itkin, ettei tällaista voi tapahtua. Mun arvokkain kaikista, mun paras koira, joka oli ihan just tarkoitus astuttaa. Mulla oli ihania perheitä tiedossa, jotka olivat pitkään toivoneet itselleen whippetin pentua. Mä olin suunnitellut pentuetta hartaasti, oikeastaan A-pentueesta lähtien. Olin välillä luopunut ajatuksesta, mutta aina palannut asian äärelle. Nyt ajankohta oli oikea ja kaikki oli valmista, mutta nytkö kaikki menisi mönkään. Meillä on kahdeksan koiraa ja niistä juuri Tinni sairastuu. Ensin tuli korona, joka melkein pilasi kaiken, mutta sitten koirakin sairastuu. Ei vaan voinut olla totta!

Palataan takaisin eläinlääkäriin. Tinni sai ensiapuna opioidia kipuun ja b-vitamiinia, kotiin tablettina cereniaa ja litalginia sekä tylosin jatkui ripulin hoitona. Lisäksi ostettiin suosituksen mukainen erikoisruoka. Viikon päästä ell soitti uusien laajempien verikokeiden tulokset: haimatulehdus. Tässä vaiheessa Tinnin yleisvointi oli parantunut merkittävästi ja ehdin jopa nanosekunnin miettiä vielä astutuksen mahdollisuuttakin. Tinni touhusi muiden mukana pihalla aivan normaalin oloisesti ja ripuli oli helpottanut. Melkein huokasin helpotuksesta, mutta sitten ripuli palasi ja nyt koira myös pöhöttyi. Ell konsultointi ja Tylosin jatkettiin, mutta mua mietitytti tehdäänkö koiran hyväksi nyt varmasti kaikki tarvittava. Mietin onko taustalla kuitenkin vielä jotain muuta varsinkin kun koira vaan pöhöttyi entisestään. Tuossa vaiheessa ensimmäisestä ell-käynnistä oli jo monta viikkoa, joten varasin ajan sisätautilääkärille vatsaontelon ultraan parin pvän päähän ja pyysin aikaisemmasta eläinlääkäristä vielä kopiot kaikista verikokeiden tuloksista. Haimatulehduksen yhteydessä haima on hyvä ultrata ja Tinniä ei oltu missään vaiheessa ultrattu. Sain verikokeiden tulokset nopeasti sähköpostiini ja ihmettelin kun niiden mukaan myös veren albumiini oli tosi alhainen. Päällimmäisenä muistin vain, että oltiin puhuttu kohonneista haima-arvoista. Kotilääkäröin googlen avulla ja tulokseksi tuli kaikkea kamalaa. Mietin oliko Tinnin maksa-ja munuaisarvot otettu, oliko sitä, tätä ja tuota tutkittu tuon alhaisen albumiinin vuoksi ja en ollut oikein enää mistään varma. Soitin eläinlääkäriin, josta olin varannut uuden erikoislääkäriajan ja kysyin mielipidettä turpoamiseen, johon olin googlen avulla päätellyt olevan syynä tuo alhainen albumiini. Vastaukseksi sain, ettei turpoaminen ole normaali haimatulehduksen oire. Lähdin heti selvittämään päästäisiinkö vielä samana päivänä jollekin erikoislääkärillä lisätutkimuksiin ja onneksi Espoon Eläinsairaalasta löytyi vapaa aika samalle illalle.

Vastaanoton aluksi erikoiseläinlääkäri tutki aikaisempien eläinlääkärikäyntien sairauskertomuksia ja verikokeiden tuloksia, kunnes toteaa ääneen: "tämä koira on todella sairas!" Minä ajattelin, että öö okei joo niin että mitä ahaa, johon ell: "albumiini on todella alhaalla". Tuon jälkeen kaikki tapahtumat onkin täyttä hitchcockkia, trilleriä tai jotain mitä mä seurasin ihan sivuosassa silmät pyöreänä, että mitä ihmettä ja hommaa pyöritti isolla touhulla ja tehokkuudella tuo varsin dramaattinen erikoiselli. Veriarvojen alhainen albumiini ja proteiinit viittasivat siihen, ettei Tinnin elimistö pystynyt jotenkin käsittelemään proteiinejä. Aijaa, no shit sherlock kun koira oli on-off läpipaskonut jo monta viikkoa. Erikoislääkäri toisteli kokoajan termiä 'protein loosing enteropatia' (=PLE), joka tarkoittaa nimenomaan tuota että protskut menetetään suolen läpi kun terveellä koiralla ne imeytyvät suolesta verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi. Hän piti kohonneita haima-arvoja toisarvoisina, koska pitkään alhaalla ollut albumiini ym. viittasivat johonkin muuhun. Itseasiassa hän kyseenalaisti onko haimatulokset edes oikein, koska labroista tulee joskus myös vääriä vastauksia. Tinni ultrattiin, otettiin pissan protskut ja kontrolliveret, joiden mukaan albumiini oli edelleen sama kuin lähes 4 viikkoa aikaisemmin. Maksa- ja munuaisarvot sekä fosfori ja kalcium normaalit. Kaikkea mahdollista tutkittiin ja yritettiin sitä kautta sulkea pois mahdollisia syitä oireille. Seuraavalle aamulle klo 8 sovittiin vatsalaukun ja ohutsuolen tähystys sekä koepalojen otto sairauden selvittämiseksi. Tuo erikoislääkäri oli todella suorapuheinen ja pelotteli minut lähes hengiltä mitä kaikkea voi olla PLE:n taustalla. Ehdottomasti elämäni karmein ell-käynti. Minulla oli just äsken ollut vielä terve koira, mutta nyt lähdin kotimatkalle mahdollisesti kroonisesti hyvin sairaan koiran kanssa. Voitte ehkä kuvitella mun fiilikset. Olin tyrmistynyt, shokissa, lamaantunut ja hetken jopa täysin puhekyvytön. Tinnille ei tulisi todellakaan toista pentuetta. Ei ollut kyse harmittomasta vatsataudista, eikä haimatulehduksesta vaan jostain ihan muusta. Seuraavana yönä en nukkunut juuri mitään ja olisin ollut jo aamuviideltä valmis lähtemään takaisin eläinsairaalaan kun olin tullut sieltä kotiin vasta iltayhdeksän jälkeen.

Seuraavana päivänä tähystys tehtiin, koepalat otettiin ja Tinnillä aloitettiin lääkityksenä kortisoni. Meni vuorokausi kun uloste kiinteytyi ja kaksi kun vatsaan kertynyt neste oli tiessään. Painoa lähti parissa päivässä 2,5 kg. Pöhöttynyt pallo oli hetkessä luiseva luikku, mutta olimme iloisia. Tinnin keho vastasi hoitoon. Nyt 1,5 viikkoa myöhemmin saimme jälkitarkastuksessa myös hyviä uutisia. Albumiini ja proteiinit olivat nousseet normaaleiksi. Tinni on laihtunut, mutta uskomme sen toipuvan ennalleen. Toiveena on päästä kortisonista myös kokonaan eroon. Lopullinen diagnoosi on lymfoplasmasytäärinen enteriitti, jolla tarkoitetaan kroonista ruoansulatuskanavan tulehdustilaa. Kyse on autoimmuunisairaudesta, jossa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää elimistön omia soluja vastaan aiheuttaen epätarkoituksenmukaisen tulehdusreaktion.

Mistä tämä sairaus Tinnille tuli? Olen miettinyt kysymystä paljon ja juteltiin asiasta pitkään ellinkin kanssa. Haluaisin ymmärtää onko tässä joku looginen tapahtumaketju taustalla, mutta täysin syitä näiden tautien puhkeamiseen ei ilmeisesti kukaan tiedä. Vaikuttiko tuleva kiima, geenit vai oliko joku ympäristötekijä, että tauti puhkesi juuri nyt. En osaa vastata, kysyn vain miksi? Eikö universumi halua mun kasvattavan, koska asettaa tällaisia vastoinkäymisiä minun tielleni. Olen miettinyt pystynkö puhumaan tästä julkisesti, koska asia on tuntunut aivan järkyttävän kipeältä. Nyt onneksi fiilis jo pikkuhiljaa helpottaa. Lisäksi mua on hävettänyt kun ehdin juuri julkaista pentueilmoituksen, mutta sitten suunnitellun pentueen emä sairastuu. Mä en ole ollut varma haluanko kadota maan alle vai kuljenko pää pystyssä kun en mä oikeasti osannut tällaista kyllä mistään aavistaa. Lisäksi omaa huolta ja surua enemmän mua harmitti ihan kauheasti ilmoittaa pennuista kiinnostuneille, että ei meille nyt pentuja tulekaan. Kaikki ovat onneksi ottaneet tiedon hyvin vastaan ja siitä olen kiitollinen. Olen myös kiitollinen kun sain pitää Tinnin. Tällä hetkellä Tinni voi hyvin ja se on tärkeintä.

Linkkejä:
Koiran krooninen ripuli -kirjallisuuskatsaus
Protein loosing enteropatia

Tinni - my all & everything

torstai 19. maaliskuuta 2020

Valinta on tehty!

Besties Chunky Monkey "Veikko" valikoitui B-pentueen isäksi. Nyt kaikki laittakaa sormet ja varpaat ristiin, että huhtikuun lopulla tärppää. Odotan niin kovasti meille syntyviksi hienoja, kauniita ja juoksuharrastuksessa toimivia whippetinpentuja.

Taru Jäppinen teki tämän hienon pentueilmoituksen yhdistelmästäni. Kiitos Taru!


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Pentuja kesäksi 2020

Meillä on toiveena saada Tinnille, FI KVA-M FI MVA Vi'waun Sparkling One, pentuja kesäksi 2020. Tinnin kiima ajoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen, joten mikäli pentuja saadaan ovat ne luovutusiässä syyskuussa 2020. Oikean uroksen etsintä on käynnissä ja ilmoitamme sen heti kun asia varmistuu. 

Tinni on vahvatahtoinen, rohkea ja utelias whippet. Ihmisiä kohtaan Tinni on aina todella ystävällinen ja meidän 1-vuotiasta lasta hän rakastaa. Tinni on vahvaviettinen, ja ehkä osittain sen vuoksi hän on tiettyjä asioita kohtaan reaktiivinen. Tinni työntää kuononsa ihan joka paikkaan, joten tietenkin meidän laumasta juuri sitä on purrut mm kyykäärme. Lisäksi meidän piha-aitoja korotettiin, jotta Tinni pysyisi niiden oikealla puolella eikä jahtaisi pitkin peltoja naapurin kissaa. Tinnin koulutuksessa on pitänyt olla todella johdonmukainen ja kärsivällinen. 

Tinnin yhden pentueen perusteella se periyttää vahvasti hyviä käyttöominaisuuksia, mutta myös sen herkkyys ja tietty luupäisyys näkyvät pennuissa. Tinnin pentujen kanssa pitää olla sen emän tavoin johdonmukainen ja koulutuksessa kärsivällinen. Vappu on opetettu kulkemaan hihnassa vetämättä ja se osaa jäädä kotiin yksin ahdistumatta, mutta edelleen se tasaisin väliajoin pöljäilee. Taisi olla toissa yönä kun heräsin yöllä keittiöstä kuuluvaan kolinaan. Noh Vappu oli vissiin herännyt yöllä juomaan ja siellä neiti oli keittiön ruokapöydällä tutkimusmatkalla. Huumorintajua ja pitkää pinnaa on tarvittu!

Tinnin ekoista pennuista uroksista Alfalla on serti maastojuoksusta ja meidän Vappu toivottavasti valioituu maastoista tällä kaudella. Pennuista viidellä on myös näyttelytuloksia, mutta valitettavasti terveystuloksia pentueesta ei juurikaan ole. Ainoastaan meidän Vappua on tutkittu (sydänultra terve ja selkä LTV1, SP0, VA0). Kliinisesti kaikki pennut ovat kuitenkin olleet terveitä.

Toivon todella kovasti tätä toista pentuetta meidän ihanalle, maailman hienoimmalle Tinnille!

Otamme vastaan pentutiedusteluita minttu.kivinen@gmail.com

Terveisin, 

Minttu Kivinen

lauantai 26. lokakuuta 2019

Armista Suomen Käyttövalio!!!!!!!!

Kauden päätöskisassa Hailuodossa oli alkuerien aikaan kohtalaista sadetta, mutta finaalien aikaan satoi jo kaatamalla ja tuuli niin voimakkaasti, että asuntoauton ovea oli vaikea saaada suljettua. Armi odotti finaalivuoroaan asuntoautossa jännityksestä läähättäen, täristin ja silmät päässä pyörien, sitä ei olisi mikään myrsky lannistanut. Vappu oli juuri lähtenyt finaalisuoritukseen Ollin kanssa ja Armi tiesi, että pian olisi sen vuoro jahdata pupua. Armin kierrokset olivat ainakin miljoonassa. Armilla oli nyt tuhannen taalan paikka valioitua, alkuerä oli onnistunut niin täydellisesti. Ollin sadeviitta viuhui, silmät ja suu oli täynnä hiekkaa, korvissa ja kengissä vettä, mutta komean ajohaukun siivittämänä Armi lähti suorittamaan finaalirataa. Hailuoto oi Hailuoto, miten minä rakastankaan sinua! Hiekkarantasi tarjoavat aina loistavat puitteet maastokokeelle eikä vuosi 2019 ollut poikkeus. Armi veti finaalin täysiä ja onnistui, valioituminen oli tosiasia!

Armin ensimmäinen kilpailu oli W-H ry:n maastokoe 30.4.2016 Mustialan pelloilla. Armi oli silloin vasta 1,5-vuotias pentu, mutta päätös ilmoittaa se kokeeseen syntyi silti varsin helposti. Olimme innoissamme kun se sai sertin pisteillä 453. Muistan ajatelleeni, että näin helppoako tämä on. Kauden kaksi seuraavaa koetta se juoksi yhteispisteillä 430 (Koria 10.7.2016) ja 442 (Jumesniemi 28.8.16).  Suoritukset olivat ihan hyviä, mutta olin mietteliäs. Armi oli ketterä, kestävä ja innokas, mutta se taisi tarvita vielä aikaa kasvaakseen todelliseksi maastojuoksijaksi. Jumesniemessä lähtöviivalla se vilkuili välillä riehuvaa pariaan, vaikka katse pitäisi olla intensiivisesti suunnattuna vieheeseen eikä mihinkään muuhun.  Metsälenkeillä se pysytteli lähelläni eikä ottanut itsenäisesti irtiottoja hajujen perään kuten Tinni. Pelkäsin sen alisuoriutuivan kisoissa ja oppivan oikomaan mutkissa vain, koska se ei ollut henkisesti vielä riittävän kypsä. Lopulta päätin, että pidetään Armin maastoilussa tauko. Riista-ja saalisvietti saisivat vahvistua ja taisteluntahto sekä erityisesti itseluottamus kasvaa ennen seuraavaa kilpailua. Kaudella 2016 Helsingin ja Hailuodon kokeisiin osallistui vain Tinni.

Armi ilmoitettiin kokeeseen uudelleen vasta reilun vuoden päästä Helsinkiin 30.9.2017. Se sijoittui toiseksi, pisteitä kuitenkin vain 452, mutta ne riittivät sertin arvoiseen suoritukseen. Nyt Armi oli ehdottomasti kypsempi ja loistavassa fyysisessä kunnossa, joten Hailuodon kisaan osallistuttiin Armin ja Tinnin kanssa. Armi sai tuolta reissulta uransa parhaat pisteet 480 ja kolmas sertk.

Armi maastokisoissa

Armin kuudes maastokoe ja neljäs serti tuli Ravijoelta 28.4.2018 pisteillä 462. Sen seitsemäs koeosallistuminen oli Liedossa 13.5.2018, mutta Liedon jyrkkä kisapelto oli Armille liian haastava. Suoritusta seuratessani tiesin, että mönkään menee. Yhteispisteitä suoritukset saivat vain 410 ja sijoitus 4/5. Typerä Lieto, ärsytti ja harmitti, sinne ei mennä enää ikinä!

Liedon maastokokeen jälkeen Armi osallistui myös muutamaan koiranäyttelyyn. Laukaalla 14.7.2018 Armi oli PN4 ja sai vara-sertin. Tinni oli samaisessa näyttelyssä VSP ja Vappu PN5. Matka kotiin oli iloinen. Olin ylpeä ja onnellinen. Fiilis oli korkealla kun tuo kesäpäivä oli vielä ollut erityisen lämmin ja aurinkoinen, mutta sitten vain sekunneissa kaikki muuttui. Kotipihassa koirat ryntäsivät innoissaan autosta suoraan pihamme ajotielle loivaan alamäkeen. Rytäkässä Tinni ja Armi törmäsivät ilmeisesti toisiinsa, koska niille tuli rähinä. Armi kaatui, mutta ei päässyt ylös. Se makasi maassa hiljaa ja aivan velttona. Aina kun yritin nostaa sen pystyyn, rojahti se takaisin maahan. Aivan kauhea tilanne, halvaantuiko Armi? Aika tuntui pitkältä, mutta kyse oli korkeintaan puolesta tunnista kun Armin jalat taas kantoivat. Se kuitenkin hoippui, oli kallellaan vasemmalle ja tassujen asentotunto oli heikko. Eläinlääkärin päivystyksessa mitään syytä oireille ei kuitenkaan löytynyt.

Kävimme Aistissa magneettikuvissa ja  diagnoosi oli selkäydininfarkti. Neurologin mukaan koiralla ei ole kipuja ja saimme luvan liikuttaa Armia normaalisti, mutta alkuun toki varoen. Nopeasti liikkeen kautta Armi alkoi kävellä suoremmin, asentotunto jaloissa parani ja juokseminen alkoi onnistua. Infarktista toipuessa Armi kuitenkin loukkasi vej:sta varpaan, joka parani hitaasti. Viimeisellä tutkimuskäynnillä varpaasta löytyi nivelrikkomuodostumaa, joka luultavasti oli aiheuttanut varpaan ajoittaista varomista.  Kipuhoitona varpaaseen injektoitu kortisoni kuitenkin auttoi ja kun ortopedi Laura Ahola ei nähnyt estettä kilpailemiselle ilmoitettiin Armi pitkällisen harkinnan jälkeen Helsingin Tuomarinkartanon syysmaastoihin 28.9.2019. Alkueräpisteet (186) olivat heikot, mutta finaalipisteet (220) oli jo oikein hyvät ja suoritus näytti muutenkin hyvin Armimaiselta. Päätös lähteä Hailuotoon ei silti ollut helppo, mutta onneksi lähdimme. Reissu onnistui täydellisesti ja unelma toteutui. Meillä on perheessä nyt kaksi käyttövaliota. Saammeko esitellä uusi

SUOMEN KÄYTTÖVALIO MAASTOJUOKSUSTA 

"ARMI"
Vi'waun Miumau Maui

(C.I.B Multi Ch JMV-14 LVV-17 Pendahr Fred Perry x Vi'waun Udaya)


Armi kotipihassa 18.4.19


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Tinnin pennut ovat mukavaluonteisia ja nättejä!

Wipinon a-pennut täyttivät 29.4.2018 jo 1-vuoden. Tämä eka vuosi on ollut mahtava kun olen saanut seurata pentujen kasvua. Onneksi pentujen ihanat perheet ovat ahkerasti kertoneet kuulumisia. Olen kasvattajana aivan älyttömän iloinen tästä ensimmäisestä pentueestani omalla ihanalla nartullani Tinnillä. Mä ihailen, huokailen ja rakastun joka kerta uudelleen näihin pentuihin kun näen niitä, koska niistä on jokaisesta kasvanut fiksuja tyyppejä. Ne ovat kaikki luonteeltaan sellaisia mitä saatoin vain ikinä niiden toivoa olevan. Nartuissa on toimintavalmiutta, ääntä ja temperamenttia kuten niiden emässä, mutta ne ovat lisäksi mukavia, kilttejä ja herkkiä kuten whippetin kuuluukin. Tytöistä Vappu on selvästi Ilonaa herkempi. Tosin emänsä helmassa, isossa narttulaumassa kasvaminen on varmasti ollut Vapulle erityistä. Se on kokeillut rajojaan välillä kovasti, etsinyt asemaansa porukassa, härnännyt muita, ärjynyt, karjunut ja saanut lopulta myös köniinsä. Vapulla oli vaikea murrosikä, mutta päivä päivältä se on mielestäni järkevämpi, huikeampi, aikuisempi. En malta odottaa millainen se on vuoden päästä, koska sen luonne selvästi kehittyy edelleen.

Vapussa on paljon emäänsä, jonka käytöksestä näen heijastumia menneisyyteen seuratessani Vapun touhuja. Tinni roikkui pentuna meidän labradorin kaulanahassa jos Tinnin mielestä Skumppa oli liian laiska eikä leikkinyt hänen kanssaan. Skumpalla on onneksi niin paksu turkki ja karva ettei se edes huomannut asiaa, joten homma hiipui kun Tinni kasvoi. Vappu tekee nyt aivan samaa, mutta roikkuu emässään kiinni. Tinni on todella pitkäpinnainen, lempeä emä ja se sietää Vapun touhuja paljon pidempään kuin kukaan muu meidän laumastamme. Tinnillä ja Vapulla on aivan erityinen suhde, jonka seuraaminen on minulle täysin ainutlaatuista. Ekaa kertaa minulla on laumassa emä ja se pentu kasvamassa yhdessä.

Ilona on tosi mutkaton tyyppi ja itsenäisempi kuin Vappu. Ilonalla oli paljon ennen 1-vuotis synttäriä myös ensimmäinen kiima, mutta Vapulla vielä odottaa. Ilona ei stressaa autossa, eikä vieraassa paikassa. Ilona on saanut pärjätä suuressa maailmassa jo pitkään itekseen kun Vappu asuu vielä kotona. Tämä voi vaikuttaa sisarusten kehitykseen. Ilonan kasvuympäristö taajamassa on hälyisämpi, siellä on paljon enemmän ärsykkeitä ja säpinää kuin Vapulla rauhallisessa ympäristössä maaseudulla. Tosin Vappu oli jo pentulaatikossa se ujompi likka kun Ilona oli se hurjimus, aina menossa ekana joka paikkaan.

Pentueen urokset ovat kaikki reippaita ja iloisia. Kaikki tykkäävät lapsista, juoksemisesta, mutta kaikki eivät niinkään autoiluista. Alfalla ja Tikulla on ollut autopahoinvointia, mutta ainakin Tikulla iän myötä autoilu sujuu jo paremmin. Jokainen uroksista tuntuu olevan myös pieni apina eli vauhtia, ketteryyttä ja kekseliäisyyttä piisaa. Yhdessäkään kodissa ei ole säästytty whippet-pennun hampailta vaan niitä on kokeiltu huonekaluihin, sohviin ja ovenpieliin. Lisäksi kukkamultia on ainakin kahdessa kodissa vaihdettu oma-aloitteisesti.

Minulla oli ilo saada Tinnin urospennuista Nalle lainaan joku aika sitten kun kävimme Nallen kanssa Hkin Koneen Puistossa match showssa. Nalle oli avoin kaikkia ja kaikkea kohtaan, osasi odottaa häkillä kiltisti vuoroaan, ei hötkyillyt, melunnut tai huutanut hihnassa. Kaikinpuolin aivan huikea tyyppi, joka näkyi myös kehässä iloisena ja eläväisenä käytöksenä. Nalle oli sinisten aikuisten voittaja. Todella kiva kokemus yhdessä Nallen kanssa. Yllätyin erittäin positiivisesti miten kivasti sain sen esiintymään, vaikka kehäkäytöskoulutusta ei hänen kanssaan ole kuin ihan muutaman kerran vain harjoiteltu. Match show on onneksi turvallinen ympäristö harjoitteluun, koska toimitsijat antavat aikaa, uusia yrityksiä liikkeiden esittämiseen sun muuta. Toivottavasti saan Nallen yhtä kivasti esiintymään myös tulevana lauantaina kun osallistutaan Nallen kanssa viralliseen näyttelyyn Hkin Tuomarinkartanolla. Pitäkää peukkuja!

Nallen lisäksi jokainen muukin pennuista on ulkomuodollisesti tasapainoinen, kompakti ja liioittelematon. Tyypiltään sellaisia mistä tykkään kovasti ja olen erittäin positiivisesti yllättynyt. Tulevaisuus näyttää ovatko näyttelytuomarit samaa mieltä kasvattajan kanssa. Kevään mittaan pennuista Nallen lisäksi myös ainakin Vappu ja Tiku  tullaan näkemään näyttelykehissä.


"Vappu" Wipinon Ainu Vappu Tyttönen


"Tinni" pentujen emä
FI KVA-M FI MVA Vi'waun Sparkling One








maanantai 11. syyskuuta 2017

Ellalla tuli 4.9.2017 vuosi kotona täyteen ❤

Ellan tarina on se, että edellinen omistaja oli vienyt sen rokotuskortteineen rescuejärjestö Baas Galgon Madridin koiratarhalle. Rokotuskortissa se nimi oli "arvoton", joka kertoo ed.omistajan huonosta huumorista tai ainakin sen mikä status niin monella galgolla Espanjassa on. Tarhalla se sai nimen "Mena" ja sen tiedetään syntyneen 17.9.2012. Ella täyttää siis pian 5-vuotta. Ella on lienee ollut metsästys-tai/ja kilpailukäytössä kuten niin moni muukin galgo kotimaassaan, koska ainakin se on selkeästi elänyt eristyksissä ja koiralaumassa, sen häntä on joskus katkennut, kannukset poistettu ja rabiesrokotettu, jotka kaikki viittaa noihin käyttötarkoituksiin. Lisäksi se lienee asunut Toledossa, jonne ed. om. osoite sijoittuu. Toledo on perinteisesti aluetta, jossa galgoilla metsästetään. Ennen meille saapumistaan Ella oli Espanjassa kotihoidossa n. 11kk, jonka jälkeen Suomessa vajaa 2 viikkoa Saara Mäyrävuoriella kunnes tuli meille. Espanjassa koiran sopeuttamisessa kotielämään tehtiin iso työ, kiitos Mon Capi ja El Suenocontigo. Se oli ollut tarhalla äärimmäisen arka, mutta meille saapuessaan mielestäni lähes normaali koira. Meillä Menasta tuli Ella ja Suomeen Ellan toi yhdistys nimeltä Galgos del Fenix. 



Ella Baas Galgon tarhalla 2016 

Meidän perheessä asuu tunteet ja järki, joista se järki en ole minä, mutta mulla on kovempi tahto, joten niin Ellasta tuli meidän perheenjäsen. Tosin sanoi isäntäkin Ellan oltua meillä pari päivää, et ei tuota taida pystyä antaa enää pois. Ella myi itsensä meille kun se oli aivan kuin olisi aina ollutkin täällä. Kukaan koiristamme ei ollut Ellasta moksiskaan eikä Ella niistä. Se oli rakastettava, halittava, sympaattinen ja äärimmäisen kiltti. Se oli leikkisä, herkästi ujo, lähes täysin sisäsiisti ja kulki hihnassakin kauniisti.



Ella ekana iltana kotona 4.9.2016

Alkuun se pelkäsi kulkea ovista ja kun se söi, ei saanut edes hengittää ettei se pelästynyt. Aulasta, eteisen ja tuulikaapin kautta ulos kulkeminen onnistui parhaiten mikäli ulko-ovi oli auki, koska reitti oli silloin selvä. Suljettu tila tai umpikuja oli Ellasta pelottavia ja välillä tultiinkin sisällä pihan kautta kun siitä pääse suoraan sisällä vain yhdestä ovesta. Tosin silloinkin ihmisen ei kannattanut seisoa oven vieressä, koska se oli pelottavaa ja reitti ei ollut silloin selvä. Pian se kotona kulki ovista reippaasti pelkäämättä, mutta vain tutuista ovista. Ruoveden mökillä ulko-ovi ja eteistila olivat taas alkuun tosi pelottavat. Se tuli ovelle kurkkimaan sisällä ja otti eteiseenkin pari askelta, mutta livahti äkkiä pois jos yritin sulkea ovea sen takana. Harjoiteltiin ja syötiin paljon herkkuja niin puolessa päivässä se jo uskalsi itsenäisesti tulla sisälle muiden kanssa. 



Ella on ollut kotona n.1kk kun tämä kuva otettiin 6.10.2016

Köllöttelyä sohvalla 7.9.2016

Ellaa pitää osata lukea tai muuten se vetää liinat kiinni ja saa paniikkikohtauksen kuten kun mentiin rokotuksille. Tilanne oli sille jännä ja lekuriin kulkeminen onnistui hyvin seinän viertä pitkin muut ihmiset kiertäen eli oli turha yrittää mennä suorinta reittiä ovesta sisään ihmisten vierestä. Onneksi ihmiset näkivät, että otusta pelotti ja kun pyysin muita väistämään niin ihmiset totteli kiltisti. Koiralauma onkin Ellalle ehdottoman tärkeä ja omat ihmiset. Se kiintyi mielestäni meihin ja laumaan tosi nopeasti, tukeutuu monessa asiassa ja luottaa. Se oli samana iltana kun tuli meille jo muiden vieressä sohvalla ja leikki Armin kanssa ehkä toisena päivänä kun oli tullut. Ellan mielestä parasta elämässä ruoan lisäksi onkin lelut, leikkiminen ja juokseminen ja aina tietenkin ihan täysiiiii!

Ella on huippu tyyppi. Ei oltais parempaa kalkoa voitu saada. Se on niin meidän näköinen tyyppi, ihana rakas Ella ❤



Ella on itsevarma, reipas galgo :)