Tinnillä diagnosoitiin toukokuussa 2020 kohtalainen lymfoplasmasytäärinen entiriitti, joka aiheutti proteiinikatoa suolistosta (PLE). Lisäksi Tinnin taudinkuvassa ja suoliston patologisissa löydöksissä oli yhteneväisyyksiä lymfangiektasiasta. Tinnin taudissa ruoan proteiini häviää suolistosta kun terveellä koiralla ruoan proteiini hajoaa aminohapoiksi, jotka imeytyvät verenkiertoon elimistön rakennusaineiksi.
Huhtikuussa Tinni oli ripuloinut voimakkaasti ja ollut kipeä, mutta tauti saatiin diagnoosin jälkeen hallintaan lääkityksellä ja ruokavaliolla. Tinni voi paremmin ja albumiini sekä kokonaisproteiiniarvot nousivat, joten lääkitystä purettiin nopealla aikataululla. Tinni kävi kesäkuussa kontrollissa hoito-ohjeen mukaisesti ja veren albumiinitaso oli laskenut taas alle viitearvon, mutta hoitava lääkäri ei puuttunut tähän mitenkään. Jälkikäteen mielestäni tuo oli merkittävä virhe ja myös se, että Tinnin veriarvoja ja muuta vointia ei kesän aikana kontrolloitu eläinlääkärissä enää uudelleen. Tinni voi kesän silmin katsoen hyvin, mutta taustalla tauti taisi pikkuhiljaa taas pahentua.
Elokuun alussa Tinni ripuloi taas ja pöhöttyi. Taudin tilaa kontrolloitiin ja sitä yritettiin hoitaa Espoon Eläinsairaalassa, mutta veren albumiinitaso ei parantunut ja nestemäärä vatsaontelossa kasvoi. Hoidosta huolimatta Tinni voi koko ajan huonommin. Kysyin kortisoniannoksen riittävyydestä, nesteenpoistolääkityksestä ja veritulpan estolääkkeestä (Tinnin veri oli tosi paksua ja tautiin liittyy veritulpan riski). Ystävän koiraa oli hoidettu onnistuneesti tietyllä hoidolla, mutta Tinnillä hoito oli erilaista. Pelkäsin tuolloin menettäväni Tinnin, joten halusin sen hoitoon Yliopistolliseen eläinsairaalaan. En voinut uskoa, että vaikka koiraa hoidetaan koko ajan, sen tila vain huononee. Pääsimme onneksi lähetteellä nopeasti eläinsairaalaan hoitoon.
Eläinsairaalassa päivystyksenä annetun hoidon jälkeen Tinni kotiutui samana iltana parempivointisena. Albumiiniarvo saatiin heti nousemaan ja koiran yleisvointi parani. Parin päivän jälkeen Tinni palasi tarkempiin kokonaisvaltaisiin tutkimuksiin sairaalan sisätautiosastolla ja niiden perusteella hoito muutettiin lähes täysin verrattuna aikaisempaan. Ensimmäisen kerran koko prosessin aikana minulla oli luottavainen olo, että nyt Tinnin hyväksi tehdään kaikki mahdollinen. Hoito oli tehokasta ja nopeasti Tinnin vointi kohentuikin entisestään, joka näkyi veriarvoissa ja pian myös vatsaontelon uusintaultrauksessa. Suoliston lymfoomaepäily suljettiin myös tutkimuksilla pois. Uuden lääkityksen ja muun hoidon myötä Tinni piristyi ja pian se touhusi pihalla tavalliseen tapaan. Se jaksoi normaalisti muiden koiriemme mukana lenkeillä. Se söi ja joi hyvin, kakka oli kiinteää ja sen paino nousi. Viikkojen ja kuukausien vaihtumisen myötä koiran toipumisen ennuste parani.
Tinniä hoidettiin Yliopistollisessa eläinsairaalassa yhteensä 10 kertaa vajaan kolmen kuukauden aikana. Käyntejä oli usein, koska veriarvoja ja yleisvointia oli tärkeää seurata aktiivisesti. Albumiini -ja kokonaisproteiiniarvo kertoi taudin tilasta ja valkosolu-ja maksa-arvoja seurattiin voimakkaan lääkityksen vuoksi. Tinnin tilanteesta keskusteltiin hoitopäivinä kuin niiden välillä häntä hoitaneiden eläinlääkäreiden kanssa. Hoitoon osallistui koko sisätautiosaston erikoislääkäritiimi yhdessä erikoistuvien ja jatko-opinnoissa olevien eläinlääkäreiden kanssa. Olin hyvin positiivisella mielellä, vaikka ympärillä olevat usein täysin ulkopuoliset ihmiset kauhistelivat koiran laihuutta. Epäiltiin, että se kärsii, eikä parantumiseen uskottu. Tinniä hoitaneiden eläinlääkäreiden mielestä, ihon ja turkin huono kunto sekä lihaksettomuus johtuivat suurelta osin pitkäaikaisesta ja isolla annoksella syödystä kortisoni lääkityksestä, vaikka tauti sinällään aiheuttaa myös laihtumista kun proteiini ei imeydy. Loka-marraskuussa Tinnin suolisto kuitenkin voi jo hyvin, joten laihuus ei ollut missään vaiheessa erityinen huolenaihe. Lihasmassa palautuisi kun lääkeannosta saataisiin laskettua.
Tein virheen kun jaoin kuvia Tinnistä ja päivitin vointia, koska kaikkinensa se aiheutti turhaa vastakkainasettelua ja ajatushukkaa. Välillä tuntui, että minä ja Tinni yhdessä vastaan skeptikot, joiden mielestä koira kärsii eikä sairautta kannata yrittää hoitaa. Tällaisia on ystävissäni, mutta myös eläinlääkäreissä. Liian usein ajatusmaailma on, että eläin ei saisi kärsiä yhtään vaan on armeliainta lopettaa eläin. Säästää se enemmältä kärsimykseltä, vaikka minusta velvollisuuteni on hoitaa myös eläimen sairautta niin pitkään kun hoidolla saadaan tuloksia ja koiralla on paranemismahdollisuus.
Sairastan itse autoimmuunisairauksia keliakiaa ja crohnintautia, joissa samalla tavalla suolistossa on akuuttivaiheessa tulehdusmuutoksia kuten Tinnilläkin. Hoitokin on samaa eli kortisoni, immunosupressiivit tai/ja tietty ruokavalio sekä tietenkin akuuttivaiheessa lisäksi oireita hoitava lääkitys esim ab-hoito. Tavoite on saada tauti hoitotasapainoon niin, että se ei vaivaa lainkaan tai vaivaa vain vähän. Sairaudet ovat kroonisia ja usein elinikäinen ylläpitolääkitys voi olla tarpeen. Omakohtaisesti koen, ettei kyse ole mistään möröstä tai rakettitieteestä vaan ihan yksinkertaisesti sairaudenhoidosta, jossa on usein tietty hoitoprotokolla. Sairaudenhoito eläimillä on luonnollisesti haastavaa, koska niillä ei ole samoja oikeuksia kuin ihmisillä. Ne eivät voi kertoa haluavatko tulla hoidetuksi ja miltä niistä tuntuu vaan me omistajat päätämme niiden puolesta. Niillä ei ole oikeutta sairaalahoitoon vaan siinä vaiheessa ne halutaan yleensä säästää enemmältä kärsimykseltä, vaikka tilaa ja tautia sillä hetkellä voitaisiin hoitaa.
Tinni kävi edelleen marraskuussa kontrolleissa Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja niissä ei tullut ilmi mitään huolestuttavaa, joten lääkityksen laskeminen tuli ajankohtaiseksi. Valkosolut olivat viitearvoissa, vaikka ne olivat laskeneet Leukeran-lääkityksen vuoksi ja maksa-arvot olivat jonkun verran koholla pitkän lääkehoidon seurauksena. Albumiini ja kokonaisproteiini olivat hyvällä tasolla. Ennen Viikissä annettua hoitoa Tinnillä oli ollut todella alhainen B12-arvo ja folaatti oli ollut hyvin korkea, joka kertoi suoliston voineen silloin todella huonosti. Marraskuussa ne kontrolloitiin ja odotimme tuloksia kun yhtenä lauantaina Tinni oli aamusta vähän vaisu, mutta päivän kuluessa se piristyi, söi normaalisti ja teki kunnollisen kiinteän pökäleen. Se vuorotellen ulkoili tai lepäsi normaalisti kunnes n. klo 21.30 huomasin, että Tinni tärisee ja hengittää hyvin raskaasti. Mittasin lämmön, joka oli hyvin korkea. Pyysin sen ulos, missä Tinni kävi pissalla ja teki tumman löysän kakan. Sisällä se joi ja mittasin lämmön uudelleen, joka näytti samaa kuin aikaisemmin. Sen vointi oli yllättäen heikentynyt, vaikka edeltävänä torstaina kontrollissa kaikki oli ollut hyvin. En aikaillut vaan lähdin heti ajamaan Tinnin kanssa kotoamme Vihdistä Helsinkiin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. Minua oli ohjeistettu olemaan yhteydessä sairaalan päivystykseen, mikäli Tinnin voinnissa on muutoksia kontrollikäyntien välissä. Matkalla pääsin Viikkiin puhelimella läpi, mutta kerrottuani tilanteen sain kuulla, että koiran kanssa joutuu odottamaan. Päivystyksessä oli potilaita, jotka olivat odottaneet jopa 6 tuntia. Ilmoitin, että yritän saada koiran hoitoon muualle.
Tinni otettiin heti sisään Omaeläinsairaala Mevettiin klo 22.22, jossa hoitaja laittoi Tinnille kanyylin ja nestetipan sekä otti verinäytteen. Tinni sai laajakirjoiset antibiootit ja sitä kipulääkittiin. Yön aikana Tinnin tila saatiin ensiavulla helpottumaan niin, että kuume laski, korkea syke helpottui pahimmasta ja Tinnin hengitys tasaantui. Hoitavalla eläinlääkärillä ei ollut käytössään Tinnin hoitohistoriaa eikä sen aikaisempien verikokeiden ja muiden tutkimusten tuloksia, joten hän soitti yöllä Yliopistolliseen eläinsairaalaan ja tiedusteli voidaanko Tinni siirtää sinne saamaan jatkohoitoa. Tinni voitaisiin siirtää, mutta hoitoa ei voitu luvata heti vaan kerrottiin, että paikalla joutuu odottamaan. Olin koko yön Tinnin vierellä ja se nukkui osan ajasta rauhallisesti, vaikka sen tila oli vakava. Silitin sen pehmeää turkkia ja juttelin sille, miten hieno koira se on. Tinni odotti aina pää pystyssä kun palasin sen vierelle oltuani hetken pois sen luota. Tinni oli aina niin urhea.
Aamulla eläinlääkäri ehdotti ajankohdan olevan Tinnin kannalta hyvä Yliopistollisen eläinsairaalaan siirtymiseen. Tinni käveli itse sairaalaan ja oli rauhallinen, mutta tärisi. Olin tyytyväinen kun se haettiin nopeasti hoitotiloihin, mutta sen jälkeen tapahtumat ovat traumaattisia. Tinni menetettiin.
Viisi päivää tapahtuneen jälkeen sain vastauksia mitä Tinnille tapahtui. Se oli saanut jostain bakteerin, joka aiheutti kunnon yllättävän huonontumisen, yleistulehduksen ja septisen shokin. Samana päivänä sain myös tekstiviestin, folaatti -ja b12-vitamiiniarvo olivat molemmat normaalit. Tietenkin ne oli. Surullista. Tinni olisi tarvinnut alun alkaen tehokkaan ja oikean hoidon lisäksi myös paljon positiivisia ajatuksia ja oman suojelusenkelin, mutta ei sellaisia ole olemassa. Mun sydän on tuhansina palasina eikä se tule enää ikinä ehjäksi.
 |
| Tinni kesällä 2020 mökillä. Perässä seuraa pentunsa Vappu ja Ilona |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti